YRITYSLUOTTO FLEX YLEISET EHDOT (08/2020)

Alla määritellään ne ehdot, joilla OPR-Yritysrahoitus Oy (luotonantaja) myöntää Yritysluotto Flex luottolimiitin (Yritysluotto Flex) sitä hakevalle yritykselle (luotonsaaja). Luotonantaja tarkistaa luotonsaajan luottokelpoisuuden, jonka jälkeen antaa luottopäätöksen sähköisesti. Lainasopimus syntyy, kun luotonantaja hyväksyy hakemuksen sekä myöntää luoton ja luotonsaaja allekirjoittaa rahoitus- ja omavelkaisen takaussopimuksen. Sopimuskokonaisuus muodostuu lainahakemuksesta ja sen mahdollisista liitteistä, lainasopimuksesta, omavelkaisesta takaussopimuksesta, takausehdoista sekä näistä lainaehdoista. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Luotonantaja ei ole velvollinen perustelemaan tekemiään luottopäätöksiä.

1. YRITYSLUOTTO FLEXIN hakeminen

Hakeminen tapahtuu sähköisesti allekirjoitetulla verkkohakemuksella tai muulla luotonantajan hyväksymällä ja esittämällä tavalla.

2. YRITYSLUOTTO FLEX -luoton luottoraja ja käyttö

Flex-luoton luottoraja on luotonantajan ja luotonsaajan sopima summa, vähintään 2 000 euroa. Luotonsaajalla on oikeus käyttää luottoa nostamalla luottoa vapaasti tililleen sovitun luottorajan puitteissa. Flex -luoton käyttäminen vähentää ja luottotilille kirjautunut pääoman lyhennyksen osuus lisää kulloinkin käytettävissä olevaa Flex-luoton määrää. Lainahakemuksen yhteydessä luotonsaaja nimeää suomalaisen pankkitilin, jolle nostot ohjataan. Pankkitilin vaihtaminen on mahdollista ainoastaan ottamalla yhteyttä Yritysluotto Flex -asiakaspalveluun. Luoton nosto-ohjeet ja aukioloajat on kuvattu osoitteessa www.flex.yritysluotto.fi. Miniminosto on 200 euroa.

3. Yritysluotto Flexin käytöstä aiheutuvat kulut ja takaisinmaksu

Flex -luotossa ei ole kiinteää vuosi- tai kk-maksua. Flex -luoton käytöstä luotonsaajan maksettavaksi tulee luottosopimuksessa sovittu nostoprovisio, joka on 3 % nostettavasta summasta ja veloitetaan nostoa seuraavan laskun yhteydessä. Luotto maksetaan takaisin kuukausierissä. Luotonsaaja on velvollinen maksamaan avoimelle pääomalle luottosopimuksessa sovitun kuukausikoron 5 % kuukausittain. Avoin saldo sisältää nostetun luoton määrän, luoton nostamisesta aiheutuneet nostoprovisiot ja kertyneen kuukausikoron. Korko lasketaan todellisten päivien mukaan käyttäen jakajana 365. Luoton pääoman vähimmäislyhennys on 4 % avoimesta pääomasta, tai vähintään 200 €. Lyhennyksen lisäksi kuukausierä pitää sisällään mahdollisen nostoprovision ja koron. Luotonsaajalla on oikeus maksaa ilman ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuvia kuluja sopimuksen mukaista kuukausierää suurempi kuukausierä, joka saa olla korkeintaan luoton avoimen saldon määrä. Sopimuksen mukaisen kuukausierän ylittävä osa lyhentää luotonsaajan avointa saldoa.

4. Luottosopimuksen irtisanominen

Tämän sopimuksen irtisanomisaika on yksi (1) kuukausi molemmilta osapuolilta. Sopimuksen irtisanominen voi tapahtua kirjallisesti kirjeenä tai sähköpostilla. Irtisanomisen tapahduttua jäljellä oleva velka maksetaan loppuun sopimusehtojen mukaisesti.

5. Maksun viivästyminen

Jos maksueriä ei makseta viimeistään eräpäivänä, on luotonsaaja velvollinen maksamaan viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa korkolain mukaisesti eräpäivästä maksupäivään. Viivästyskoron määrä on 24,9 % vuotuista korkoa. Jokaisesta lähetetystä maksuhuomautuksesta veloitetaan lainmukainen huomautuskulu. Maksuhuomautuksen jälkeen velka siirtyy perintätoimiston perittäväksi ja lopullisesti erääntynyt velka peritään oikeusteitse. Kaikista perintätoimista aiheutuneet kulut tulevat luotonsaajan maksettavaksi. Luotonantaja voi siirtää saatavansa kolmannelle osapuolelle milloin tahansa ilman erillistä ilmoitusta.

6. Yritysluotto Flexin käyttöoikeuden rajoittaminen

Mikäli luotonsaaja on laiminlyönyt maksunsa suorittamisen viimeistään eräpäivänä tai menetellyt muuten näiden ehtojen vastaisesti, on luotonantajalla tällöin oikeus rajoittaa Yritysluotto Flexin käyttöoikeutta estämällä uusien nostojen suorittaminen tai pienentämällä luottorajaa. Luotonantajalla on tämä oikeus myös luotonsaajan muun maksuviivästyksen, sopimusrikkomuksen tai julkisen maksuhäiriön johdosta tai mikäli luotonsaajan tilanteessa muuten tapahtuu oleellinen muutos.

7. Maksujen ja palkkioiden muuttaminen

Luotonantajalla on oikeus muuttaa maksuja ja palkkioita. Luotonantaja voi korottaa velasta perittäviä palveluhinnastoon / lainasopimukseen allekirjoitushetkellä sisältyviä maksuja ja palkkioita kustannusten lisääntymisen vuoksi tai muusta perustellusta syystä.

8. Maksupäivän siirtyminen

Jos eräpäivä ei ole pankkipäivä, yritysluoton ja yritysluoton hoitoon liittyvien kustannusten maksupäivä siirtyy seuraavaan pankkipäivään. Pankkipäivällä tarkoitetaan viikonpäiviä maanantaista perjantaihin pois lukien suomalaiset pyhäpäivät, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä sekä joulu- ja juhannusaatto ja päivä, jota muutoin ei ole pidettävä pankkipäivänä.

9. Yritysluotto Flexin ennenaikainen takaisinmaksu

Luotonsaajalla on oikeus maksaa luotto tai sen osa ennenaikaisesti takaisin ilmoittamalla siitä luotonantajalle. Jos luotonsaaja maksaa luoton tai sen osan ennenaikaisesti takaisin, on luotonsaajan maksettava kuitenkin kokonaisuudessaan lainasopimuksen kohdassa 4 yksilöidyt luottokustannukset.

10. Luoton saajan oikeus kohdentaa suoritus

Jos luotonsaajalla on luotonantajalta useampia luottoja, luotonsaajalla on oikeus kohdistaa suorituksensa haluamaansa luottoon. Luotonantaja määrittelee, mitä yksittäisen luoton eriä suorituksella katetaan.

YRITYSLUOTON ERITYISET ERÄÄNTYMISPERUSTEET

11. Eräännyttäminen maksuviivästyksen vuoksi

Yritysluotto Flex erääntyy maksettavaksi kokonaisuudessaan luotonantajan kirjallisesta vaatimuksesta, jos luotonsaaja laiminlyö pääoman, nostopalkkion, mahdollisen kuukausikoron, viivästyskoron tai muun maksun maksamisen eräpäivänä.

12. Erääntyminen muulla perusteella

Yritysluotto Flex erääntyy välittömästi maksettavaksi luotonantajan kirjallisesta vaatimuksesta, jos;

  1. Luotonsaaja on antanut luotonantajalle harhaanjohtavia tietoja, jotka ovat voineet vaikuttaa Yritysluotto Flexin myöntämiseen tai sen ehtoihin;
  2. luotonsaajaa haetaan selvitystilaan, konkurssiin tai yrityssaneeraukseen tahi siihen muutoin kohdistetaan julkisia perintätoimia, kuten tratta; tai
  3. luotonsaaja on olennaisesti rikkonut lainasopimuksen ehtoja.

Luotonsaajan konkurssin alkaminen eräännyttää yritysluoton heti takaisinmaksettavaksi.

Jos Yritysluotto Flexin takaaja tai joku heistä kuolee tai asetetaan konkurssiin, luotonsaajan on hankittava uusi luotonantajan hyväksymä takaaja tai muu luotonantajan hyväksymä vakuus luotonantajan asettamassa vähintään yhden kuukauden määräajassa. Muutoin luotonantaja voi kirjallisesti eräännyttää Yritysluotto Flexin takaisinmaksettavaksi

13. Erääntymisen voimaantulo

Yritysluotto Flexin erääntyminen tulee voimaan seitsemän päivän kuluttua siitä, kun erääntymistä koskeva ilmoitus on lähetetty luotonsaajalle. Jos luotonsaaja edellä mainitun ajan kuluessa maksaa viivästyneen määrän tai oikaisee muun sopimusrikkomuksen, erääntyminen raukeaa. Jos luotonsaaja asetetaan konkurssiin, Yritysluotto Flex erääntyy heti takaisinmaksettavaksi. Jos luotto eräännytetään, on luotonsaajan maksettava kuitenkin kokonaisuudessaan lainasopimuksen kohdassa 4 yksilöidyt luottokustannukset.

14. Luotonsaajan oikeus poikkeukselliseen eräännyttämiseen

Luotonsaajalla on oikeus eräännyttää Yritysluotto Flex ennenaikaisesti takaisinmaksettavaksi luotonantajan tähän yritysluottosuhteeseen kohdistuvan olennaisen sopimusrikkomuksen perusteella. Tällöin luotonsaaja ei ole velvollinen maksamaan luotonantajalle yritysluoton ennenaikaisesta maksamisesta aiheutuvia kustannuksia.

15. Luottotietojen käyttäminen ja maksulaiminlyönneistä ilmoittaminen luottotietorekisteriin

Luotonantaja käyttää luottoa myöntäessään ja valvoessaan sekä takausta hyväksyessään sitoumuksenantajan henkilöluottotietoja. Luottotiedot hankitaan Suomen Asiakastieto Oy:n luottotietorekisteristä. Jos luotonsaaja laiminlyö maksun, luotonantajalla on oikeus ilmoittaa lainasopimuksesta johtuvien maksuvelvoitteiden laiminlyönti luottotietorekisteriin, kun maksu on viivästynyt vähintään 10 päivää maksukehotuksessa mainitusta alkuperäisestä eräpäivästä eivätkä luotonantaja ja luotonsaaja ole tehneet alkuperäisen eräpäivän jälkeen uutta maksusopimusta, taikka ilmoittaminen on lainsäädännön tai tietosuojaviranomaisen päätöksen nojalla muuten sallittua.

16. Luoton antajan oikeus antaa tietoa takaajalle

Luotonantajalla on oikeus antaa tietoja takaajalle luotonsaajan kaikista sitoumuksista, maksuhäiriöistä ja muista luotonsaajan maksukykyyn vaikuttavista seikoista. Luotonantajalla on oikeus ilmoittaa takaajalle luotonsaajan maksuhäiriöistä.

17. Muut ehdot

Luotonantajalla on oikeus siirtää tämä sopimus kaikkine oikeuksineen ja velvollisuuksineen kolmannelle osapuolelle joko kokonaan tai osittain miltä osin tahansa kuulematta luotonsaajaa. Luotonsaajan on ilmoitettava luotonantajalle viivytyksettä nimensä ja osoitteensa muutoksesta. Luotonsaajan on annettava luotonantajalle pyynnöstä taloudellista asemaansa koskevia ja muita tähän velkasuhteeseen vaikuttavia tietoja, jotka ovat luotonantajalle luotonantajana tarpeellisia. Luotonantajan luotonsaajalle lähettämän kirjallisen ilmoituksen on katsottava saapuneen vastaanottajalle viimeistään seitsemäntenä päivänä lähettämisen jälkeen, jos se on lähetetty osoitteeseen, joka on viimeksi ilmoitettu luotonantajalle tai kaupparekisteriin. Jos ilmoitus on lähetetty sovittua etäviestintä käyttäen, ilmoituksen on katsottava saapuneen vastaanottajalle seitsemäntenä päivänä lähettämisen jälkeen.

Luoton nosto maksetaan luotonsaajan tilille yksinomaan luotonsaajan ilmoittaman tilinumeron perusteella, Suomen pankkiyhdistyksen laatimien Kotimaan maksujenvälityksen yleisten ehtojen mukaisesti. Luotonantaja ei vastaa siitä, että luotonsaaja ei voi nostaa tai käyttää lainahakemuksessa nimetylle tilille maksettua luottoa joko tilin käyttöoikeuden, katteen, maksuvälineen tms. puuttumisen tai niihin verrattavan, luotonsaajasta riippuvan tai riippumattoman syyn vuoksi. Luotonantaja ylläpitää asiakasrekisteriä, jossa olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitämiseen ja hoitoon. Luotonantajalla ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvilla yhtiöillä on lisäksi oikeus käsitellä rekisterissä olevia tietoja henkilötietolain mukaisesti perusteltuja käyttötarkoituksia, esim. suoramarkkinointia varten.

18. Oikeus muutoksiin

Luotonantajalla on oikeus muuttaa lainasopimuksen ehtoja ilmoittamalla muutoksista luotonsaajalle kirjallisesti etukäteen silloin, kun muutos ei lisää luotonsaajan velvollisuuksia eikä vähennä hänen oikeuksiaan tai johtuu lain muutoksesta tai viranomaisen päätöksestä. Luotonsaajan katsotaan hyväksyneen luotonantajan ehdottamat sopimusmuutokset, jollei luotonsaaja muutosten ehdotettuun voimaantulopäivään mennessä vastusta niitä. Luotonsaajalle ilmoitetaan muutoksesta vähintään kahta kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa.

19. Luotonantajasta riippumattomien syiden vaikutus Yritysluotto Flexin kustannuksiin

Jos lainsäädännön tai viranomaispäätöksen vuoksi luotonantajan tähän yritysluottoon liittyvät kustannukset yritysluottosuhteen voimassaoloaikana kasvavat tai luotonantajan tästä velasta saamat tulot vähentyvät, luotonsaajan on korvattava tähän yritysluottoon kohdistuva osuus kustannusten kasvamisesta tai tuottojen vähenemisestä. Korvaus peritään erillisenä maksuna tai lisätään yritysluoton kustannuksiin. Luotonantajan oikeus edellä mainittuun lisäykseen tai maksuun lakkaa, kun sen peruste on poistunut. Luotonantaja ilmoittaa luotonsaajalle maksusta ja sen perusteesta kirjallisesti.

20. Vastuu välillisistä vahingoista

Luotonantaja ei vastaa luotonsaajalle aiheutuneista mahdollisista välillisistä vahingoista, ellei vahinkoa ole aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta

21. Ylivoimainen este

Sopijapuoli ei vastaa vahingosta, jos se voi osoittaa, että sille kuuluvan velvoitteen täyttämisen on estänyt sellainen epätavallinen ja ennalta arvaamaton syy, johon se ei ole voinut vaikuttaa ja jonka seurauksia se ei kaikkea huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää. Tällaisena syynä ei ole pidettävä esimerkiksi pandemian aiheuttamia tai siihen liittyviä suoritusvaikeuksia. Luotonantaja ei vastaa myöskään vahingosta, jos tähän sopimukseen perustuvien velvoitteiden täyttäminen olisi vastoin muualla laissa säädettyjä luotonantajan velvollisuuksia. Sopijapuoli on velvollinen ilmoittamaan toiselle sopijapuolelle niin pian kuin se on mahdollista häntä kohdanneesta ylivoimaisesta esteestä.

22. Oikeuspaikka ja sovellettava laki

Tästä velkasuhteesta aiheutuvat riitaisuudet käsitellään luotonantajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Tähän velkasuhteeseen sovelletaan Suomen lakia.